Keuhkosyöpä

Mikä on keuhkosyöpä?

Keuhkosyöpä on pahanlaatuinen kasvain, joka saa alkunsa keuhkokudoksesta, yleensä keuhkoputkien soluista. Keuhkosyöpä on Suomessa sekä naisten että miesten kolmanneksi yleisin syöpä uusien tapausten määrällä (yhteensä lähes 3000 uutta syöpää vuodessa) laskettuna ja se aiheuttaa eniten syöpäkuolemia vuosittain. Suomessa keuhkosyöpään sairastuneista potilaista valtaosa (noin 70 %) on 60–79-vuotiaita syövän toteamisaikaan. Vain pieni osa potilaista, alle 10 prosenttia, on alle 60-vuotiaita syövän toteamisaikaan.

Keuhkosyövän tyypit

Keuhkosyöpä jaetaan kahteen päätyyppiin: pienisoluisiin ja ei-pienisoluisiin kasvaimiin, joiden kasvutapa ja hoito eroavat toisistaan.

1. Ei-pienisoluinen keuhkosyöpä (NSCLC, non-small-cell lung cancer) Ei-pienisoluiset keuhkosyövät kattavat noin 85 % kaikista keuhkosyöpätapauksista. Ei-pienisoluiset kasvaimet jakautuvat edelleen alatyyppeihin, joista tavallisimmat ovat:

o Adenokarsinooma

o Levyepiteelikarsinooma

o Suurisoluinen karsinooma

Suomessa keuhkosyövän yleisin alatyyppi on adenokarsinooma (yli 50 %), joka on erityisen yleinen nuoremmilla potilailla ja ei-tupakoineilla. Adenokarsinoomien osuus on jatkuvasti kasvanut viime vuosina. Toiseksi yleisin alatyyppi on levyepiteelikarsinooma (noin 25 %), jota esiintyy enemmän iäkkäämmillä ja pidempään tupakoineilla potilailla. Suurisoluiset keuhkosyövät ovat alatyypeistä harvinaisempia, se on huonosti erilaistunut ei-pienisoluinen keuhkosyöpä, mikä tarkoittaa, ettei siinä ole tunnistettavissa adenokarsinooman eikä levyepiteelikarsinooman piirteitä. Tämän lisäksi on jotain hyvin harvinaisia alatyyppejä. Ei pienisoluisten keuhkosyöpien kohdalla pyritään kasvaimen poistamiseen leikkauksessa, aina silloin kun se on mahdollista.

2. Pienisoluinen keuhkosyöpä (SCLC, small-cell lung cancer)

Pienisoluinen keuhkosyöpä käsittää noin 15 % kaikista keuhkosyöpätapauksista. Sitä esiintyy kaikissa ikäryhmissä, mutta se on hiukan harvinaisempi vanhimmilla, yli 80 vuotiailla potilailla. Tauti on usein yhteydessä tupakointiin. Pienisoluinen keuhkosyöpä on kasvutavaltaan nopeakasvuinen ja leviää usein jo sairauden varhaisvaiheissa, minkä vuoksi sen hoitona on ensisijaisesti syövän lääkehoidot leikkauksen sijaan.

Riskitekijät

Väestötasolla tunnetaan keuhkosyövän osalta tiettyjä riskitekijöitä, joista tärkein on tupakointi. Riski kasvaa tupakoinnin määrän ja keston mukaan (käytetään termiä "askivuosi", eli kuinka monta vuotta on polttanut noin 20 savuketta päivässä; jos esimerkiksi on polttanut 30 vuotta kymmenen savuketta päivässä, kertyy askivuosia 15). Keuhkosyöpään sairastumisen riskiään voi pienentää lopettamalla tupakointi. Niin ikään passiivinen tupakointi, eli tupakansavulle altistuminen, lisää sairastumisen riskiä. Lisäksi keuhkosyövän riskiä lisää työperäinen altistuminen asbestille, radonille, arsenikille, kromille ja nikkelille sekä altistuminen maanperän radonille ja ilmansaasteille. Pienellä osalla potilaista löytyy myös geneettinen alttius keuhkosyövälle, joskaan tätä ei tänä päivänä tunneta kovin hyvin.

On kuitenkin tärkeää muistaa, että yksittäisen henkilön sairastumiseen vaikuttavia syitä ei voida varmuudella tietää. Vaatii aina monta sattumaa ja huonoa tuuria, että sairastuminen sattuu oman tai läheisen kohdalle. Keuhkosyöpä voi kehittyä myös tupakoimattomalle tai vain vähän tupakoineille, ja viime vuosina tupakoimattomien naisten keuhkosyövät ovat olleet kasvussa.

Oireet

Keuhkosyöpä voi olla pitkään oireeton, koska keuhkojen sisällä ei ole tuntohermotusta. Monesti oireet voivat tulla vasta, kun syöpä on levinnyt johonkin toiseen elimeen etäpesäkkeinä tai oireet esiintyvät yleisoireina pitkälle edennen sairauden vuoksi. Tyypillisiä oireita, joiden vuoksi olisi tärkeä hakeutua jatkotutkimuksiin, ovat pitkäkestoinen yskä, veriyskä, hengenahdistus, kipu rintakehässä, hartianseudussa tai selässä, äänen käheytyminen, laihtuminen, ruokahaluttomuus ja toistuvat keuhkoinfektiot.

Diagnoosi

Monet keuhkosyövät voidaan todeta ihan tavallisen terveyskeskuksessa otettavan keuhkokuvan perusteella. Jatkotutkimuksia varten tehdään yleensä lähete keuhkosairauksien yksikköön. Tarkentavina jatkotutkimuksina tarvitaan tietokonetomografiakuvausta (TT) sekä usein keuhkoputkien tähystystä (bronkoskopia), jonka yhteydessä kasvaimesta voidaan ottaa koepalat. Jos kasvain sijaitsee keuhkoputkista etäällä, voidaan koepalaa yrittää röntgenlääkärin toimesta tietokonetomografiaohjatulla koepalan otolla rintakehän läpi tai keuhkoputkien kautta tehtävän ultraäänitutkimuksen avulla (endobronkiaalinen ultraäänikuvaus, EBUS), joka helpottaa tähystyksessä näkymättömien keuhkokudoksen sisäisten kasvaimen löytämistä. Koepalan saaminen on tärkeää, jotta syövän hoito voidaan suunnitella mahdollisimman hyvin. Sen vuoksi koepalaa saatetaan yrittää useamman kerran, jos ensimmäisellä kerralla ei saada riittävän hyviä näytteitä. Kun kasvaimesta on saatu riittävän edustava koepala, voidaan siitä tehdä muun muassa syövän geeniprofilointi, jolloin voidaan selvittää, onko kasvaimessa täsmälääkitykseen soveltuvia mutaatioita. Jos harkitaan keuhkokasvaimen leikkausta, varmennetaan yleensä ennen leikkausta PET-TT:llä, että tauti on paikallinen. Ennen leikkausta tai suuriannoksista sädehoitoa tehdään myös keuhkojen toimintamittaukset, jotta nähdään, että keuhkojen toiminta on riittävä toimenpiteistä toipumiseen. Verikokeilla ja sydänfilmillä varmennetaan, ettei potilaalla ole muita sairauksia tai laboratoriopoikkeavuuksia, jotka pitää huomioida hoidon suunnittelussa. Ei ole olemassa yksittäistä verikoetta, joka paljastaisi keuhkosyövän olemassaolon, mutta jossain tilanteissa verenkierrossa kiertävää kasvaimen perimää eli DNA:ta voidaan löytää verikokeen avulla, mikä voi ennakoida taudin uusiutumista.

Keuhkosyövän luokittelu

Keuhkosyövän levinneisyyden luokitteluun käytetään kansainvälistä TNM-luokitusta, jossa T (tumor) kuvaa kasvaimen kokoa ja mahdollista kasvua ympäröiviin kudoksiin, N (node) leviämistä imusolmukkeisiin ja M (metastasis) mahdollisia syövän etäpesäkkeitä. TNM-luokituksen perusteella keuhkosyöpä jaetaan neljään levinneisyysasteeseen (stage).

Aste I: paikallisia pieniä kasvaimia, jotka eivät ole levinneet imusolmukkeisiin.

Aste II: kasvaimet ovat myös paikallisia, mutta niissä voi olla leviämistä läheisiin imusolmukkeisin.

Aste III: paikallisesti edenneitä kasvaimia, eli kasvain on suuri tai laajemmin imusolmukkeisiin levinnyt, mutta syöpä ei ole lähettänyt etäpesäkkeitä muualle elimistöön.

Aste IV: keuhkosyöpä on levinnyt, eli syöpä on lähettänyt etäpesäkkeitä toiseen keuhkoon, keuhkopussiin tai muihin elimiin.

Pienisoluinen keuhkosyöpä jaetaan useimmiten vain rajoittuneeseen tautiin (limited disease, LD) tai levinneeseen tautiin (extended disease, ED).

Hoito

Hoidon valinta riippuu taudin levinneisyysasteesta, keuhkosyövän solutyypistä (ei-pienisoluinen tai pienisoluinen) sekä molekyylibiologisiin löydöksiin, kuten mahdolliset tunnistetut syöpäsolun mutaatiot. Hoidon mahdollisuuksiin ja valintaan vaikuttavat myös sairastuneen yleiskunto, muut sairaudet ja toiveet hoidon suhteen.

• Leikkaus

Ei-pienisoluisissa keuhkosyövissä paikallisen taudin ensisijainen hoito on leikkaus, joka tarkoittaa useimmiten yhden tai joskus kahden keuhkolohkon poistoa tai harvemmin koko keuhkon poistoa. Jotta leikkaus on mahdollinen, pitää lisäksi keuhkojen toiminnan ja yleiskunnon olla riittävän hyvä leikkauksesta toipumiseen. Leikkaus voidaan suorittaa joko rintakehän tähystysleikkauksena tai avoleikkauksena. Tähystysleikkauksesta toipuminen on avoleikkausta nopeampaa.

Leikkauksen jälkeen osa potilaista saa täydentävinä hoitoina syövän liitännäislääkehoitoja, useimmiten solunsalpaajia tai tiettyyn syöpäsolun mutaatioon kohdennettuja lääkkeitä. Liitännäishoitojen tavoitteena on pienentää syövän uusimisriskiä. Näitä annetaan etenkin, jos kasvain on ollut suuri tai levinnyt paikallisiin imusolmukkeisiin. Joskus suurikokoisten kasvainten kohdalla voidaan antaa syöpälääkkeitä myös leikkausta edeltävästi, niin kutsuttuna esiliitännäishoitona, jolloin tavoitteena on pienentää kasvainta, niin että leikkauksen onnistumisen mahdollisuus kasvaa.

• Sädehoito

Paikallisesti edenneissä keuhkosyövissä, jolloin syövän täydellinen poistaminen leikkauksessa ei ole mahdollista, tai tilanteissa, jolloin leikkaushoito ei muusta syystä ole mahdollista voidaan keuhkosyöpää hoitaa sädehoidolla. Paikallisesti edenneiden sairauksien kohdalla sädehoitoon saatetaan liittää solunsalpaajahoito tehostamaan sädehoidon vaikutusta. Sädehoitoa voidaan antaa joko pidempänä 4-6 viikkoa kestävänä hoitona, jolloin päivittäiset sädeannokset ovat maltillisia tai pienempien kasvaimien kohdalla lyhyenä, muutaman kerran stereotaktisena sädehoitona, jolloin päivittäiset sädeannokset ovat suuria. Sädehoidon haittoina tulee ärsytysreaktiota sädehoidetulta alueelta tyypillisimmin sädehoidon loppupuoliskon aikana tai pian sädehoidon päätyttyä. Keuhkokudosta sädetettäessä haitat ovat tyypillisesti nielemiskipua ruokatorven ärsytyksestä ja liman nousua. Suuriin sädeannoksiin liittyen myös keuhkotulehduksen riski on suurentunut, ja se voi joskus ilmaantua vasta usean kuukauden kuluttua sädehoidon päättymisestä. Sädehoidon suunnittelussa pyritään siihen, että tervettä keuhkoa olisi sädehoidetulla alueella mahdollisimman vähän keuhkokudoksen myöhäisen arpeutumisriskin vuoksi. Sädehoitoa voidaan myös käyttää niin kutsuttuna palliatiivisena hoitona oireiden lievittämiseksi. Tällöin sädehoitojakso on lyhyt, ja kokonaissädeannokset maltilliset, jolloin myös hoidosta aiheutuvat haitat jäävät vähäisemmiksi. Tavoitteena on useimmiten jonkin oireen, kuten kasvaimeen tai sen etäpesäkkeeseen liittyvän kivun tai veriyskän rauhoittaminen.

• Solunsalpaajat

Solunsalpaajista käytetään ajoittain myös vierasperäistä nimitystä "sytostaatti" tai englanninkielistä termiä "kemoterapia". Solunsalpaajat ovat ryhmä syöpäsolun tuhoamiseen tai kasvun pysäyttämiseen tarkoitettuja lääkeaineita. Solunsalpaajia voidaan käyttää yksittäisaineina tai usean solunsalpaajan yhdistelmänä, joskus myös yhdistelmänä muiden syöpälääkkeiden kanssa. Solunsalpaajayhdistelmän valintaan vaikuttavat muun muassa syövän solutyyppi, potilaan yleiskunto ja muut sairaudet.

Solunsalpaajilla voidaan hoitaa levinnyttä keuhkosyöpää alatyypistä riippumatta. Niitä annetaan myös leikkauksen mahdollistamiseksi leikkausta edeltävästi sekä leikkauksen jälkeen liitännäishoitona uusimisriskin pienentämiseksi ei-pienisoluista keuhkosyöpää sairastavilla. Solunsalpaajat ovat pienisoluisen keuhkosyövän tärkein hoitomuoto. Jos pienisoluinen keuhkosyöpä on kasvutavaltaan rajoittunut, voidaan solunsalpaajahoitoon yhdistää sädehoito.

Hyvin iäkkäälle tai heikkokuntoiselle potilaalle solunsalpaajia ei yleensä pystytä antamaan niiden aiheuttamien mahdollisten haittojen vuoksi. Tavallisimmat solunsalpaajista aiheutuvat haitat ovat verenkuvan muutokset, pahoinvointi, väsymys, puolustuskyvyn heikkenemiseen liittyvä tulehdusalttiuden lisääntyminen, hiustenlähtö, ääreishermoston haitat (niin kutsuttu perifeerinen neuropatia) sekä munuaistoiminnan heikentyminen. Haittojen esiintyminen vaihtelee kuitenkin eri lääkkeiden välillä.

Syöpien vaste solunsalpaajille vaihtelee; osa syövistä reagoi annettuun lääkehoitoon hyvin, jolloin kasvainmassa pienenee, taas osaan hoito vaikuttaa tautia vakauttamalla, niin ettei syöpä kasva, muttei pienenekään. Osa syövistä ei vastaa solunsalpaajahoidolle, jolloin tauti etenee hoidon aikana. Tällöin solunsalpaajahoidosta ei ole hyötyä.

• Immunoterapia

Käytetään myös termiä immunologinen hoito. Kyseessä on ryhmä lääkkeitä, jotka ohjaavat puolustuskykymme tappajasoluja toimimaan syöpäsoluja vastaan. Syöpä vastaa hoidolle todennäköisemmin, jos patologi on todennut kasvaimessa korkean PD-L1-tason. Näitä lääkkeitä käytetään joko yksittäisaineena, kahden immunologisen lääkkeen yhdistelmänä tai yhdistelmänä solunsalpaajien kanssa. Osa potilaista hyötyy lääkkeistä hyvin, saa pitkäkestoisen vasteen sekä sietää hoitoa erinomaisesti. Toiset potilaat eivät lääkkeistä hyödy tai saavat hankalia haittoja. Haitat ovat hyvin erilaisia kuin solunsalpaajien haitat ja ne voivat ilmaantua joko pian käytön aloittamisen jälkeen, myöhemmin käytön aikana tai jopa sen jälkeen, kun lääke on jo lopetettu. Haitat johtuvat oman puolustuskyvyn liiallisesta ja epätarkoituksenmukaisesta aktivoitumisesta, jolloin puolustuskyvyn solut voivat kääntyä omia kudoksia vastaan ja aiheuttaa niin kutsuttuja autoimmuunisairauksia muistuttavan tilan. Näin ollen voi esiintyä esimerkiksi hormonitoiminnan epätasapainoa tai sisäelinten tulehdustiloja. Riski haitoille on suurentunut, silloin kun immunologisia lääkkeitä käytetään yhdistelminä.

• Täsmälääkehoito

Ei pienisoluisissa keuhkosyövissä, ja etenkin osassa adenokarsinoomia, voidaan syöpäsoluissa ajoittain todeta mutaatioita, joita voidaan lääkitä kyseiseen mutaatiotyyppiin kehitetyillä täsmälääkkeillä. Monet mutaatiot ovat tavallisempia nuoremmilla ja tupakoimattomilla potilailla. Tavallisimmat ovat EGFR ja ALK -mutaatiot. Harvinaisempia ovat mm. RET, ROS-1, cMETex14 ja NTRK. Mutaatioden esiintyminen selvitetään koepalasta otetuista näytteistä patologian yksikössä, monissa sairaaloissa Suomessa käytetään tähän tarkoitukseen laajoja geenipaneelitestejä. Yleensä näillä lääkkeillä hoidetaan levinnyttä keuhkosyöpää, EGFR- ja ALK-mutaatiolääkkeitä voidaan käyttää myös leikkauksen jälkeisenä liitännäishoitona, kun uusimisriski on kohonnut. Parhaimmillaan täsmälääkkeet voivat olla tehokkaampia ja vähemmän haittoja aiheuttavia kuin perinteinen solunsalpaajahoito ja helpommin annosteltavia tablettimuotonsa ansiosta. Toisaalta myös täsmälääkkeisiin voi liittyä haittoja, joista osa on vakavia, ja kaikki potilaat eivät, löydetystä mutaatiosta huolimatta, hyödy lääkkeistä. Syöpälääkkeiden kehityksen myötä lähivuosina tullee myös uusia täsmälääkkeitä käyttöön.

• Palliatiivinen hoito

Palliatiivisella hoidolla tarkoitetaan parantumatonta keuhkosyöpää sairastavalle potilaalle ja hänen läheisilleen annettavaa kokonaisvaltaista hoitoa. Sen tarkoituksena on lievittää fyysisiä oireita, vahvistaa henkistä jaksamista sekä ylläpitää hyvää elämänlaatua. Virheellisesti palliatiivinen hoito mielletään pelkästään saattohoidoksi, koska palliatiivinen vaihe voi olla pitkäkestoinen ja elämänlaatu sen aikana hyvä. Käynnit palliatiivisessa yksikössä on mahdollista aloittaa jo siinä vaiheessa, kun jarruttavat syövän lääkehoidot ovat vielä käynnissä. Tällöin palliatiivisessa yksikössä keskitytään syöpäoireiden lievittämiseen, henkiseen tukeen sekä sosiaalietuuksien ja käytännön avun piiriin ohjaamiseen. Tällaisia käyntejä kutsutaan palliatiivisiksi rinnakkaiskäynneiksi tai varhaiseksi palliatiiviseksi hoidoksi.

Palliatiivinen hoitotiimi toimii potilaan hoitovastuullisena yksikkönä siinä vaiheessa, kun jarruttavia syöpähoitoja ei voida enää antaa. Moni saattaa tulla palliatiivisen lääkärin ensikäynnille ennakkokäsityksessä, ettei mitään ole enää tehtävissä. Vaikka syöpälääkitys on lopetettu, on hoitokeinoja edelleen jäljellä, eikä potilasta jätetä sairautensa ja murheidensa kanssa yksin. Tilanteesta ja kunnosta riippuen potilaalle voidaan tarjota erilaisia oireita lievittäviä lääkkeitä, neuvoja ravitsemustilan parantamiseen, kotona pärjäämisen tukea, hoitoturvaa (esimerkiksi mahdollisuuden kotisairaalan palveluihin ja/tai tukipaikkaan vuodeosastolla) ja tukea henkiseen jaksamiseen. Joskus palliatiiviseen hoitoon siirtyneelle potilaalle voidaan tarjota myös oireita lievittävää palliatiivista sädehoitoa.

Tavallisimmin palliatiivinen sädehoito tarkoittaa esimerkiksi luuston etäpesäkkeeseen annettavaa lyhyttä sädehoitoa, jolla hoidetaan kipua. Joskus palliatiivista sädehoitoa voidaan antaa myös itse keuhkokasvaimeen lyhyenä hoitona, silloin kun kasvain painaa kasaan keuhkoputkea tai suuria verisuonia tai aiheuttaa veriysköksiä. On usein myös mahdollista, että kun raskaat, haittoja aiheuttavat syövän lääkehoidot loppuvat, kokee potilas kuntonsa paranevan ja voimien palaavan.

Saattohoidolla tarkoitetaan palliatiivisen hoidon viimeistä vaihetta, elämän loppuvaiheen hoitoa. Kuoleman ollessa on lähellä, pyritään pidättäytyä voimia vieviltä hoidoilta ja toimenpiteiltä ja keskittyä hyvään oireiden lievitykseen, jotta kuolema olisi rauhallinen ja läheisten läsnäolo potilaan luona olisi mahdollista. Kipua, hengenahdistusta ja henkistä ahdistusta voidaan usein hoitaa tehokkaasti lääkkeillä. Viimeistään saattohoitovaiheessa on tärkeä, että potilaalle on tehty ennakoiva hoitosuunnitelma, jonka avulla pyritään ennalta varautumaan mahdollisiin uusiin oireisiin, jolloin oireita päästään lääkitsemään tehokkaasti, ennen kuin ne hankaloituvat. Kotisairaalat mahdollistavat monessa tapauksessa kotona kuolemisen potilaan ja läheisten niin toivoessa. Vaihtoehtoisesti on mahdollista ennen kuolemaa siirtyä hoidettavaksi saattohoitokotiin tai saattohoidon tukiosastolle.

Ennuste 

Keuhkosyövän ennuste riippuu suuresti vaiheesta, jolloin syöpä todetaan. Varhainen toteaminen parantaa ennustetta merkittävästi, ja tämän vuoksi on tärkeää hakeutua tutkimuksiin oireiden ilmetessä.

Lisätietoa, hyödyllisiä linkkejä

Lisää tietoa keuhkosyövästä Terveyskylän keuhkosyöpäosiosta.

Tietoa keuhkosyövästä Syöpäjärjestöjen sivuilta.

Keuhkosyöpäpotilaan opas (Suomen Syöpäpotilaat ry)

Tietoa palliatiivisesta hoidosta Terveyskylän palliatiivisesta talosta.